Ei jumalauta!

Siis on. On pakko. Avautua. Ja nyt vasta kunnolla ekaa kertaa mutta tätä oonki oottanu.
Jo 6kk. Sakemanni. Rotuna. On paha. Pelottava. Okei joo son jonku toisen mielipide.
Olin lenkillä. Nyt illasta. Koirani kanssa. Sakemannin. Vastaan käveli nainen. Koiransa kanssa. Joku porokoiran tapanen. Tuli kohalle alkoi ärhäntelemään. Meiltäkin kuului TOTTAKAI isolla äänellä vasta vuhkasu. Josta nainen hypähtää ilmaan maasta. (Silloin se nauratti melkein ääneen). Tilanne oli täysin hallinassa. Ei puhettakaan vaarallisuudesta tai uhkaavuudesta edes! SILTI. Nainen oli pelännyt koiransa ja varmaa ittesäki puolesta että tää hyökkää kimppuun ja puree!! Siis koira joka vastaa toisen ärhäntelyyn haukahtamalla isoäänisesti niinku kuuluuki. Jos ääneen säikähtää ni miksi pitää tuomita koko koira heti?! Olisin halunnu nuuhkuttaa mutta tilanne meni nii nopeaa ohi etten kerenny ja sit alko vikinä haukunta meilläki... missä vitun kohassa piti pelätä että heitä purtaisiin?!? KOSKA KOIRALLA ON ISO ÄÄNI?! KOSKA ROTU ON SAKSANPAIMEN?! Voi ristus mulla kiehuu.
Enempi saa nuista vitun pienistä piskeistä olla huolissaa niinku jokku pystykorvat! Joka viime kerralla kävi naapurin koiran kimppuun lenkillä ollessaa irti! Minu toine koira vaan nuuhkas sitä eikä välittäny vaikka kuinka ärräs mutta naapurin koirapa ei sitä kestäny ja alkovat "tappelee". No okei sei ollu tappelua nähnykkää mutta silti. Ja isoin koira ei välittäny paskaakaan!

No. Oli hyvä lenkki joka tapauksessa. Plussaa et uskallan lenkkeillä tuola pimiässä. Ja ah sitte sauna! Vieläku sais lapset nukkumaan ja pääsis miehen viereen ni avot. Haavelua vaan..

Miksihä sitä ei osaa arvostaa ittiään juuri yhtään? Okei paljon on tapahtunu ja muuttunu ja.. olen kyllä kasvanu ihmisenö todela paljon! Enkö vain kokoa. Se on pienentyny 😂
Enään ei onneksi uhmaila paljoakaan ni oon saanu hermot tasattua ettei joka toinen sana ole vittu perkele. Hyi soli hirveää mut minkä teet ko se napsahtaa. Sen sain työstettyä pois eikö enää huudeta ja kiroilla juuri nimeksikkään. Paljon se vaatii mut pakkoha se on. Mikää oo nii hirveää ko huutaa lapsille. Vaikka joo aiheesta mut sei vaikuta. Yhtää. Ei se tehoa. Ei tepsi. Saattaa hidastaa sekunnin murtoosaksi mut taas jatkuu. Oon ottanu käyttöö kaikki kivat jutut. Tekemiset. Halit. Hampaita purren mutta silti! Mä en oikein tiiä mitä mä ootan. Mitä hehkua kaipaan. No. Kaippa se joskus selviää. Kohta alkaa semmone taival että huh. En tiiä miten selviän mutta mä pystyn siihen vaikka yksin! Niinku luonnollisesti. En jaksa oottaa ees mieheltä mitää tukea ja turvaa asiaan. Taikka apuja. Tokiha ne kelpais enemmänku uskaltaa ees pyytää.. toivotaan parasta. Mulle se on tärkeää. Todellaki. Jospa joku osais arvostaa... no mutta siitä lisää jonku viikon päästä. Kerron siitä sitte hyvinki tarkasti useamman kuukauden ajan 😆